"Elämä oli runoa ja rakkaus oli punaisia kukkia sen säkeiden välissä."
Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta on yksi minuun erikoisella tavalla vetoavampia kirjoja. En osaa kertoa tarkalleen miksi, mutta ehkä se saa uskomaan siihen oikeaan rakkauteen tietyllä tavalla.

Latasin viikonlopun akkuja maaseudun rauhassa. Söin hyvin, nukuin ja siemailin hieman olutta. Nautin hiljaisuudesta ja kesän tuoksuista, ruohojen kosketuksesta varpaissa ja auringon paisteesta niin että poltin kaulani. Ehdin ajatella. Ehkä liikaakin. Ja kaivata. Vielä enemmän.

Juhannus on kohta ovella. Taidan vetäytyä silloin maan alle. Tai oikeamminkin samaiseen maaseudun rauhaan. Lepäämään. Ja rentoutumaan. Vaikka jotain kuitenkin tiedän siitäkin juhannuksesta puuttuvan. Sen jonkun, joka nauttisi kanssani näistä hetkistä ja ehkä jostain muustakin, kartanon länsisiivessä.