Mikään ei ärsytä minua enempää kuin ihmiset jotka eivät vastaa viestiin kun heiltä kysyy jotakin.
Jos ei kiinnosta niin voisi sen kertoa, mutta muuten voisi vastata edes kyllä tai ei. Jättämällä vastaamatta kokonaan saat viestin lähettäjän hämilleen, hän ei tiedä mitä ajatella. Onko sinulle sattunut jotakin? Vai missä oikein mennään? Vai mennäänkö missään?

Syyllistyin itse tähän eilen. En vastannut kun sain viestin. Sen seurauksena sain toisen. Ja kun en edelleenkään vastannut, sain pari puhelua. Siltikään en vastannut. Aamulla minulla oli huono omatunto.  Vaikka kyseinen henkilö on kohdellut minua TODELLA huonosti, ansaitsisi hän kuitenkin vastauksen. Minä ainakin toivon vastausta viestiin jos olen kysynyt jotakin oleellista ja syyllistyn jopa siihen, että jos en saa minkäänlaista vastausta, yritän uudelleen eri taktiikalla. Jos käyttäisin järkeäni tällaisissa tapauksissa  olisin säästynyt monilta sydänsuruilta sillä yksi vastaus noin 3-5 viestiin on oikeasti aika heikkoa. Mutta tunnetilojaan on vaikea säädellä ja järki katoaa välillä kummasti kun sydän sanoo mitä haluaa. Välillä tuntuu että olen heille vain pelinappula, jolle vastataan silloin kun huvittaa. Tämä johtaa siihen, että alan kohtelemaan heitä samalla tavalla. Mutta kuitenkin minä olen lopulta se jolla on huono omatunto ja johon sattuu. Missä menee vikaan?

Jos eläisin sadussa, niin prinssini saapuisi muutaman tunnin kuluttua oveni taakse ja kaappaisi minut mukaansa. Veisi minut jonnekin kauniiseen paikkaan, syöttäisi minulle mansikoita ja kermavaahtoa, ja kenties juomaksi olisi jotakin kuplivaa. Olisin hänen elämänsä tarkoitus eikä hänellä ainakaan olisi kiire töihin näin viikonloppuna. Ei tarvitsisi elää kännykkäaikaa pommittamalla viesteillä ja vastoikäymisillä olisi aina onnellinen loppu. Prinsessa saisi sen prinssinsä josta on jo kauan haaveillut.

Mutta kun me nyt elämme tätä kännykkäaikaa emmekä ole missään sadussa niin minulle riittäisi edes se, että hän tulisi oveni taakse ja virnistäen sanoisi: hei beibi, teen tänä iltana sinulle mitä ikinä haluat.
Ja vaikka hän aamulla lähtisi, enkä taas hetkeen näkisi tai kuulisi hänestä, olisi hän silti ollut merkittävä osa elämääni jota muistella keinutuolissa vanhana ja jonka vuoksi jaksaisi jatkaa tätä harmaata arkea. Mutta aika näyttää,  ja harvemmin  elämässäni mikään menee niin kuin toivoisin..

Iltaa odotellessa..

Edit: ei näkynyt ketään oven takana tänäkään viikonloppuna..