Mä en tiedä mikä mua vaivaa. Johtuuko se tästä pimeästä ja synkästä ilmastosta vai siitä mitä mun elämässäni on tapahtunut viime aikoina. Sama juttu oli noin vuosi sitten. Tuntuu että kaikki romahtaa, mihinkään ei voi luottaa, ennen hyvinkin riittoisa kärsivällisyys puuttuu melkein kokonaan, tekee vaan mieli itkeä, huutaa, raivota, potkia..

En osaa surra. Tai ehkä suren parhaillaan. Kun kaiken muun lisäksi on poistunut joku joka on ollut elämässäsi useamman vuoden, uskollinen ystävä (eläin), jolle voi puhua vaikkei se vastaakaan, mutta osoittaa silti hellyytensä. Ja nyt se on poissa. Ollut jo jonkin aikaa, mutten vain ole tajunnut sitä kunnolla. Ehkä tajuan sen vielä pahemmin kun menen kotiin, eikä kukaan tulekaan ovella vastaan. Jää vain pelkkä tyhjä olo, kaipaus.

Eikä mikään ole sen pahempaa, kuin että miehet pettävät luottamuksesi kerta toisensa jälkeen, tänäkin vuonna. Kun muutenkin on vaikea täysin luottaa toisiin, ja vaikka toinen mitä tekisi että saisi minut luottamaan häneen, niin se ei vaan ole niin helppoa. Ei etenkään silloin kun tietää ettei loppu kuitenkaan taaskaan ole onnellinen, sillä nythän on kyse minun elämästäni. Ja kun hän sitten saa luottamukseni voitettua, ei hän osaa sitä arvostaa. Saatuaan haluamansa hänelle on aivan sama mitä teen tai minne menen. Ja se saa minut rikki. Se saa minut sekaisin. Se saa minut tuntemaan oloni hyljätyksi, hyväksi käytetyksi, petetyksi.

Ja minua raivostuttaa kun minulle sanotaan että unohda se. Ei se ole niin helppoa eikä se tapahdu käden käänteessä. Ja on helpompaa unelmoida jostain muusta, mitä ei voi saavuttaa. Kuvitella että eläisi sadussa ja se prinssi pelastaisi. Se auttaa uskomaan taas elämään, onneen, rakkauteen. Se haavoittaa vähemmän kun ei uhraa itseään täysillä.

Joka vuosi toivoo että tästä vuodesta tulisi parempi. Toivoo, että tämän kerran vielä luotan, koska hän ansaitsee sen. Mutta kun haavoittuu, haavoittuu niin pahasti, että on vaikea saada itseään takaisin ehjäksi. Vaikea luottaa enää milloinkaan kehenkään. Vaikea uskoa että löytää uutta uskollista ystävää, tai edes haluaisi löytää, saati sitten miestä johon luottaa. Ja alkaa pelätä mitä kaikkea vihapäissään voikaan tulla tehneeksi. Itkee itsensä uneen, yksin, kylmissään, peloissaan...